”Vahvuuteni on läsnäolon taito. Olen ollut kiinnostunut ihmisistä lapsista asti”, Mari Leppänen, 46, kertoo Kotilieden haastattelussa.
Ensi vuoden helmikuussa Leppänen on toiminut Turun arkkihiippakunnan piispana neljä vuotta.
Omien sukujuurien ajatteleminen on tuonut toivoa ja perspektiiviä omaan tehtävään hengellisenä johtajana keskellä huolta herättävää maailmanaikaa – Asiat ovat muuttuneet kuitenkin parempaan siitä, kun aikanaan oma isoisä menetti lapsuudessaan neljä sisarustaan nälälle ja puutteelle.
”Haluan muistaa ja muistuttaa, että Suomessa on lyhyessä ajassa tapahtunut valtavasti hyviä asioita hyvinvoinnissa, tasa-arvossa ja monissa muissakin asioissa.”
Tiukoissa paikoissa on auttanut myös Leppäsen edeltäjän, emerituspiispa Irja Askolan rohkaisevat sanat: piispan työ on ihan tavallinen työ.
”Elämäni ei ole ollut suoraviivaista nousua”
Mari Leppänen on lestadiolaisperheen seitsemästä lapsesta viides. Lukioikäisenä päiväopinnot vaihtuivat työpaikkaan ja iltalukioon.
”Elämäni ei ole ollut suoraviivaista nousua. En ole ollut huippu monessakaan asiassa, mutta olen saanut erehtyä ja tutkailla sivupolkujakin.”
Kun Leppänen vihittiin papiksi, lestadiolaisliikkeen johtajat tuomitsivat ratkaisun ja sulkivat hänet liikkeen ulkopuolelle.
Nyt Leppänen ajattelee, että kokemus hengellisen vallankäytön kohteeksi joutumisesta on antanut ymmärrystä omaan johtajuuteen luterilaisessa kirkossa, jossa nainen joutuu vielä taistelemaan päästäkseen johtotehtäviin.
”Se on arvokasta, että tiedän omasta kokemuksestani, millaista monen naisen tai vähemmistöön kuuluvan arki on ruohonjuuritasolla, millaisessa todellisuudessa he tekevät työtään.”
Halu puolustaa heikompia
Oikeudenmukaisuuden taju ja halu puolustaa heikompia on kulkenut Mari Leppäsen mukana lapsuudesta saakka.
”Isossa perheessä oppii ottamaan huomioon muiden tarpeet ja perustelemaan mielipiteensä, vaikka oltaisiin kiihkeästi eri mieltä.”
Arvokasta oppia antoi myös seitsemän vuoden ajanjakso Liedon valtuustossa keskustan edustajana.
”En ole erityisen poliittinen ihminen, mutta politiikassa oppi, miten kannattaa ystävystyä eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa, jos aikoo saada asioita eteenpäin.”
Piispan virasta ei jäädä eläkkeelle, mutta Leppänen haluaa mieluummin elää hetkessä kuin miettiä liikaa tulevaa.
”Olen nyt tässä ja teen parhaani”, hän sanoo.
Julkiseen työhön kuuluu myös palautteen saaminen, joskus asiattomankin.
”Henkilööni tai minun tapauksessani sukupuoleeni liittyvän tuomitsevan kommentoinnin edessä olen aika voimaton”, Leppänen kertoo.
Missiona tukea turvallista hengellisyyttä
Toivosta Mari Leppänen ei halua luopua – sen eteen vain täytyy tehdä työtä. Oma missio piispana on tukea sitä turvallista hengellisyyttä, joka antaa ihmisille rohkeutta elää omaa elämäänsä, Leppänen sanoo.
Papin ja esihenkilön työ on varsin sosiaalista. Joskus joku saattaa pysäyttää Marin jopa kadulla kertoakseen omista henkilökohtaisista asioistaan. Siksi Ikonimaalaus, avantouinti ja juoksulenkit sekä kalenteriin merkitty muu kiireetön aika ovat edellytys jaksamiselle.
”Papin työssä kannatellaan ihmisiä ja yhteisöjä. Vaikka ihmisistä saa tässä työssä myös voimaa, jokainen meistä tarvitsee hetkiä, joissa saa olla toisen kannateltavana.”
