Mielensäpahoittajan rakkaustarina on jo neljäs Tuomas Kyrön rakastettuun hahmoon pohjautuva elokuva. Heikki Kinnunen, 78, näyttelee nimiroolin jo kolmannen kerran. Elokuvassa hahmo rakastuu boheemiin taiteilija-Saimiin, jonka roolissa nähdään Jaana Saarinen, 69.
Kaksikko kehuu toisiaan ja ohjaaja Aki Kaurismäkeä, joka loi kuvauksiin kiireettömän ja vapaan ilmapiirin.
”Mika on hirmuisen rauhallinen ja harvasanainen mies, joka tietää mitä haluaa. Tällainen hölöttäjäkin voi luottaa siihen, että hän sanoo, jos ei olla oikeilla jäljillä”, Jaana Saarinen kuvailee.
Kaksikko on tehnyt television ja elokuvien ohella paljon teatteria, jossa hekin työskentelivät ensimmäisen kerran yhdessä. Näytelmä oli Leea Klemolan käsikirjoittama New Karleby Tampereen Teatterissa.
”Tämä on hyvä juttu, mutta mitä me näytellään?”
Heikki Kinnunen sanoo, että on aina kiva katsoa, miten toinen näyttelijä ratkaisee käsikirjoituksen viitoittamat ohjeet:
”Näytteleminen syntyy siitä, kun havaitsee, miten toinen ajattelee. Minun on reagoitava näin, sitten toinen reagoi noin.”
Jaana Saarinen kertoo supatelleensa kollegansa kanssa ennen kohtauksia. He sopivat yhteisen pyrkimyksen, koska näytteleminen ei ole pelkkää asemointia, jossa toinen tulee kameran toiselta ja toinen toiselta puolelta.
”Pentti Siimes sanoi hyvin. Kerran luimme näytelmän ääneen, jonka jälkeen Pentti totesi, että tämä on hyvä juttu, mutta mitä me näytellään? Käsikirjoituksessa on se tarina, mutta kun yhtäkkiä 15 näyttelijää on näyttelemässä, käsissä on muutakin kuin pelkkä juoni”, Kinnunen muistelee.
”Rupeamme hahmoksi”
Jaana Saarinen luonnehtii näyttelemisen olevan ikuista leikkimistä. Kyse on siitä, minkälainen Saimi hänen sisältään ja minkälainen Mielensäpahoittaja Kinnusen sisältä tulee. Jokainen rooli heijastelee näyttelijäänsä.
”Aina puhutaan, että jääkö roolit päälle. Ei. Sillä hetkellä me rupeamme hahmoksi. Pitää ruveta, vaikka ei sitä itse ole. Se on näyttelemistä”, Kinnunen sanoo.
Saarinen haluaisi oppia olemaan hahmonsa Saimin kaltainen.
”Enää en ajattele, mutta ennen olisin varmasti ajatellut, jos olisin tuollaisen miehen tavannut, että ei tuota karvahattua tarvitse pitää ja mennään ostamaan uusi paita. Se on vihoviimeinen asia, mitä me naiset teemme, ei sellaista saa tehdä kellekään.”
Tauno Palon rakkauskikka käytössä
Heikki Kinnusen mielestä rakkaus-sanan merkitykseen olisi syytä perehtyä tarkemmin. Rakkaus ei ole vain Hollywoodin tarjoamia kliseitä.
”Rakkaus on nostettu liian suurelle jalustalle. Tärkeää on se, että tulemme toimeen. Ystävyys ja suvaitsevaisuus on mielestäni isompi juttu, kuin rakkaus. Niistä syntyy jotain, josta voidaan käyttää ilmaisua rakkaus.”
Nuorena Heikin oli vaikea sanoa teatterin näyttämöllä ”minä rakastan sinua”, koska sanalla on niin suuri painoarvo.
”Sanopa lause niin, että se on totta. Tauno Palolla oli siihen kikka. Kun joudut sanomaan naiselle, että rakastat, sano se vihaisesti. Englannissa ’I love you’ on kepeämpi ja sitä käytetään kaikkeen.”
Jaana on toisilla linjoilla.
Hän muistaa äitinsä neuvon, ettei rakkaus-sanaa saisi käyttää liikaa, koska muuten se kärsii inflaation. Ajatus on Jaanasta edelleen höpönlöpöä.
”Minä käytän sanaa kevyesti. Niin paljoa voi rakastaa, vaikka juuri syömäänsä ruokaa, kukkia, aurinkoista säätä. Sitä sanaa saa tuhlata. Ystäviä voi rakastaa, rakkaus voi muuttua ystävyydeksi ja ystävyys rakkaudeksi. Rakastaminen ei katso sukupuolta tai mitään muutakaan.”
Jaana uskoo myös, että ihminen voi rakastua monta kertaa elämänsä aikana. Ensirakkautta nostalgisoidaan, vaikka se ei välttämättä ole se paras, ohilipunut tilaisuus.
”Rakkaus ei se ole niin juhlava tai saavuttamaton asia. Se voi olla myös arkista. Rakkaus on myös puhdasta hyvyyttä. Rakkauden pitäisi olla pyyteetöntä, se ei ole vaihtokauppa. Vai uskotko Heikki, että ihmisen elämässä on vain yksi rakkaus?”
”En usko. Kyllä minä hyvin herkästi olen moniavioisimmillani.”
