Quantcast
Channel: Henkilöt - Seura.fi
Viewing all articles
Browse latest Browse all 2977

Koululainen: Laulaja Mirella romanitaustastaan – ”Kysyin ylä­asteella kavereiltani, olisivatko he yhä kavereitani, jos käyttäisin romanivaatteita”

$
0
0

Mirella Roinisen, 18, esikoissingle Timanttei nousi hetkessä Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. Mirella-artistinimeä käyttävä laulaja kertoo Koululaiselle kasvustaan musiikin pariin sekä romanitaustastaan.

Mirella tulee musikaalisesta perheestä, sillä hänen isänsä on hiphop-yhtye GG Caravan:in perustajajäsen Tero Roininen. Tero puoliksi romani, ja kaksikko on puhunut julkisuudessa romanien kokemasta syrjinnästä ja nimittelystä.

Mirella ei itse käytä perinnevaatteita, ja haastattelussa hän sanoo syyksi sen, että on vain ¼ romani.

”Kysyin ylä­asteella kavereiltani, olisivatko he edelleen kavereitani, jos käyttäisin romanivaatteita. He vastasivat, että totta kai.”

Mirella toivoo lasten ja nuorten muodostavan oman mielipiteensä toisista ihmisistä muiden asioiden kuin ihon värin tai vaatteiden perusteella.

Timanttei-kappaleen jättisuosio yllätti

Mirella vietiin jo pikkutyttönä taaperoiden muskariin. Hänen oppiessa puhumaan musikaalisuus tuli vahvemmin esille.

”Opettelin soittamaan syntikalla ja kuuntelin cd-mankalta eri artisteja ja lauloin heidän kanssaan. Ajattelin jo pienenä, että haluaisin tehdä musiikin parissa töitä tulevaisuudessa”, hän sanoo Koululaiselle.

Mirellan äidinkieli on ruotsi ja alun perin hän kirjoitti lauluja ruotsiksi ja englanniksi. Levy-yhtiöön kiinnityksen jälkeen hänelle ehdotettiin kuitenkin suomeksi laulamista. Tällä hetkellä kappaleet syntyvät yhteistyössä tuottajan ja biisien ammattikirjoittajien kanssa, mutta unelmana Mirellalla on kirjoittaa tulevaisuudessa biisejä itselleen ja muille artisteille.

Mirellasta on kummallista, että Timanttei-kappale päätyi niin lyhyessä ajassa monen ihmisen korville. Kyseessä on kuitenkin uuden artistin ensimmäinen kappale. Osasyynä laulun suosioon on sen aktiivinen levitys TikTok-sovelluksessa.

Laulajasta tuntuukin, ettei hän ole vielä pystynyt sisäistämään kaikkea lyhyessä ajassa kokemaansa.

”Välillä havahdun siihen, kun istun rauhassa kotona. Silloin minua alkaa itkettää, naurattaa tai ahdistaa. Käyn läpi mieletöntä tunteiden vuoristorataa”, hän paljastaa.

Lue myös: Sometähti Pinja Sanaksenaho osti ja remontoi mumminsa omakotitalon ilman kokemusta – Katso kuvat! Tämän Pinkku Pinsku paljastaa kotinsa lempipaikaksi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 2977

Trending Articles