Urheilugaalassa Vuoden urheilijaksi valittiin koripalloilija Lauri Markkanen. Saman tittelin on aikoinaan saanut nyt Hall of Fameen valittu rallin nelinkertainen maailmanmestari Juha Kankkunen, joka juhli gaalassa pitkäaikaisen puolisonsa Eevan kanssa. Pariskunta oli gaalaa edeltävänä päivänä tullut Monacosta, jossa Kankkunen on asunut jo pitkään. Yhteisiä vuosia pariskunnalla on takanaan jo monta.
”En nyt muista tarkkaan vuosia, mutta toistakymmentä vuotta. Lapsesta saakka olemme toisemme tunteneet. Kävimme samaa koulua, sitten teimme omat ympyrät”, Laukaassa yhä viihtyvä Eeva Kankkunen kuvaili Urheilugaalan punaisella matolla Helsingin jäähallissa.
Juha Kankkunen matkustaa edelleen aika paljon rallin perässä.
”Ennen aina tiesi, mihin ralliin lähdetään, mutta nyt hypitään vähän joka puolelle. Japanissakin kävin viime vuonna kolme kertaa.”
Hall of Fame kutsui Juha Kankkustakin
Juha Kankkunen on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka on nimetty suomalaisen urheilun Hall of Fame -kunniagalleriaan.
”Kyllä se arvostetaan korkealle, meillä on tunnetusti aika kova ja hieno historia urheilussa. Eri lajien legendoja on paljon. On kunnia-asia päästä muiden suuruuksien joukkoon.”
Monacossa Kankkunen on viihtynyt hyvin.
”Olen tykännyt Välimeren rannalla eläkeläisenä asustella. Minulla on pieni kämppä siellä vain. Hyvä ruoka ja lämpötila, se on meikäläisen vartalolle ihan sopiva”, hän sanoi.
Eeva-puoliso jää eläkkeelle
Eeva-puoliso jää eläkkeelle terveydenhoitoalalta helmikuun alusta.
”Toisaalta olisin voinut vielä jatkaa, mutta Juha sanoi, että älä enää mene”, Eeva hymyili.
Parin arjessa Eeva paljasti rallimestarin olevan myös melkoinen kokki Kankkunen.
”Minä kun tulen töistä kotiin, niin ruoka on aina valmiina. En ole laittanut ruokaa ainakaan kymmeneen vuoteen, hän kokkaa. Bravuuri on uunilohi ja rapupasta!”
Mitä kuuluu muille?
![Hall of Fameen valittu ex-jalkapalloilija Sami Hyypiä vietti juhlailtaa puolisonsa Emma Kimiläisen kanssa, joka odotti lähtöä Saudi-Arabiaan kolmeksi viikoksi. ”Kisat alkavat”, F1-venesarjassa kilpaileva Kimiläinen kertoi.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5452.jpg?s=10cfd870aafb29d448008930561b10b0&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Nelinkertaisen ralliautoilun maailmanmestarin Tommi Mäkisen elämä muuttui, kun hän lopetti rallin vuonna 2003. ”Olen nauttinut, kun pääsin jatkuvasta reissaamisesta. Minulle kaikkein hankalin rasti koko projektin aikana oli, että piti mennä valtavan paljon maailmalla”, kertoi Mäkinen, joka on ollut kaksi vuotta avioliitossa vaimonsa Mia Miettisen kanssa.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5208.jpg?s=041ad62a5eefd970135007d36be6e06e&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Judon Euroopan mestari Martti ”Marasonni” Puumalainen odottaa kivaa vuotta. ”Olen yleensä ollut parhaimmillani, mitä isommat kisat ja kovempi paikka. Nautin paineesta”, kertoi Puumalainen, joka palkittiin Vuoden läpimurto -pystillä.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5327.jpg?s=9ae6513dcc088f7ebbb63d9d91fd4a27&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Tenniksen Davis Cup -joukkue valittiin vuoden joukkueeksi kapteeninaan Jarkko Nieminen. Joukkue sai myös Esikuva-palkinnon.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/web__dsc5262.jpg?s=d5181986a65c586240b3f8a375dfa1e8&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Vuoden sykähdyttävimmästä urheiluhetkestä palkittu seiväshyppääjä Wilma Murto on ehtinyt rikkoa ennätyksiä jo tänäkin vuonna. ”Aika hyvin olen ennätyksistä kartalla, mutta välillä pitää kerrata, mikä oli kisan tai areenan ennätys.”](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/web__dsc5352.jpg?s=541b3640553d9adfac9179b4b6d92f36&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Ex-jalkapalloilija Mikael Forssell vietti vapaailtaa puolisonsa Metti Forssellin kanssa. Parin elämä soljuu lapsiarkea pyörittäessä. ”Pienin, joka on nyt puolitoistavuotias, pääsi juuri päiväkotiin. Se vähän helpottaa meidän arkeamme työpaineiden kanssa”, Forssell tuumasi.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/web__dsc5290.jpg?s=175d5536157ffcd6e6a5f6bef5eebce7&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Hiihtäjälegenda Juha Miedon poika on 35-vuotias. Yhteisillä hiihtolenkeillä ei isää ja poikaa nähdä. ”Hän on taksimiehiä ja melkein jatkuvasti menossa”, Mieto totesi.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5193.jpg?s=8581586bc19207524d8dea5bb41539b1&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![F1-toimittaja Mervi Kallio vietti gaalailtana myös omia syntymäpäiviään. ”Ei ollenkaan huonot juhlat juhlia omia synttäreitä! Urheilugaalassa juhlitaan paitsi urheilua ja urheilijoita, niin täällä näkee paljon myös kollegoita.”](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/web__dsc5375.jpg?s=d1b256d8da6582f105f34c992c04a63c&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![60 metrin aitojen EM-kultaa hallissa voittanut aitajuoksija Reetta Hurske saapui gaalaan poikaystävänsä koripalloilija Topias Palmin kanssa, joka palasi Romaniasta takaisin Suomen pelikentille. Ennen sitä hän pelasi myös Belgiassa ja Italiassa. ”Saamme nyt vietettyä viikonloppuja yhdessä”, Palmi totesi.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5427.jpg?s=97175964658f7f311f2fe6cfc9f8d068&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Suomen menestynein jäätanssipari Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat olleet naimisissa jo pian 29 vuotta.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5180.jpg?s=ce1424247e97f85b0ae1a6dcd270b0ff&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)
![Moukarinheittäjä Silja Kosonen muisteli lämmöllä viime vuotta. ”Tuli ainakin se EM-kulta, mitä lähdin nuorten kisoista hakemaan. Jos miettii MM-kisoja tai olympialaisia, niin en ehkä ihan vielä siellä kärjessä ole, mutta en lähde sitä iällä puolustelemaan. Minulla on mahiksia mihin vain”, 21-vuotias Kosonen tuumasi vierellään moukarinheittäjä Krista Tervo.](http://seura.fi/awpo/img/2024/01/dsc5340.jpg?s=22b8a03bb945eb13128309da38ea4449&fit=crop-50-50-1&w=630&h=630)