Seitsemään vuoteen Pilvi Hämäläinen ei ole tehnyt teatteria, mutta nyt tammikuussa on viimein senkin aika Tampereen Komediateatterin Mulkoilijat-komediassa.
”Aikataulut ovat usein aika haasteellisia, mutta nyt kun oli mahdollisuus päästä Marika Vapaavuoren ohjaukseen, se oli vain järjestettävä. Teimme Marikan kanssa töitä yhdessä kymmenen vuotta sitten. Olen odottanut koko ajan, milloin pääsisin taas”, Pilvi Hämäläinen kertoi Huijarit-elokuvan kutsuvierasensi-illassa Helsingin Tennispalatsissa.
Pieni paine sopii Hämäläiselle paremmin kuin liian löysä tahti.
”Kun voi vetää lonkkaa, sohvalta on aika vaikea päästä ylös. Kun kone sitten käynnistyy, sitä ei pysäytä mikään!”
”Ottakaa koekuvaksiin!”
Ihan uusi aluevaltaus Hämäläisellä on myös edessään, nimittäin pesti Uuden Musiikin Kilpailun -juontajana.
”Tyrkytin itseäni sinne, että ottakaa koekuvauksiin! Ja nehän olivat aika helkkarin hulvattomat koekuvaukset.”
Huijari-syndroomaa aiemmin potenut Hämäläinen on löytänyt pikkuhiljaa enemmän röyhkeyttä itsestään.
”Kyllä se terapia ilmeisesti sitten jollain tapaa toimii, kun on siellä useamman vuoden rampannut”, hän naurahti.