”Rakastan, että muka tiedän jotain, mutta olenkin väärässä. Se on ihana tunne. Se palauttaa maanpinnalle”, Ile Uusivuori kertoi MTV:n alkusyksyn ohjelmien pressitilaisuudessa Hotel St. Georgessa Helsingissä.
Yleisön edessä tapahtuneisiin omiin nimimokiin Uusivuori on suhtautunut huumorilla.
Uusivuoren ja hänen juontajapuolisonsa Marja Hintikan perheen nuorimmainen tytär aloitti esikoulun.
”Voiton puolella ollaan. Pakko sanoa kiitos kaikille varhaiskasvattajille ja opettajille. Tuuletin, kun koulut alkoivat. Olen hoitanut lapsia pitkälti itsekseni tämän kesän, kun Marja on ollut kuvauksissa.”
Yksi perheen kohokohdista oli Lapin-reissu, jolla vaikutuksen teki puhdas ilma. Toinen perheen huippuhetki oli, kun 8-vuotias poika hyppäsi kympistä Uimastadionilla. Uusivuori itse on viettänyt stadionilla omat lapsuudenkesänsä.
”Poika kysyi, että ’Milloin isi sä hyppäsit?’ ja vastasin, että ’En ikinä’”, Uusivuori nauroi.
Uusivuori näkee uimahypyssä kuitenkin tietynlaisen elämän prosessin.
”Se irti päästämisen fiilis on minusta hyvä. Sitä joutuu elämässä tekemään, kun työpaikat ja ihmissuhteet vaihtuvat. Siinä joutuu voittamaan itsensä.”
Lue myös: Ile Uusivuori juontaa uutta asuntorealitya – Itse hän voisi hyvästellä Helsingin: ”Hämeenlinna on lähellä sydäntäni, voisin ajatella myös Porvoota”
Millä mielin muut kohti syksyä?
Aarrepaja-ohjelman juontaja Jenni Pääskysaari vaikuttui jälleen ihmisistä ja aarteista, joita ohjelmassa nähdään. ”Esimerkiksi sotakirjeenvaihto toi toisenlaista näkökulmaa tässä maailmantilanteessa”, Pääskysaari tuumasi. © Tiia Ahjotuli
Lue myös: ”Minun oli lapsena vaikea unelmoida” – Jenni Pääskysaari varttui Korsossa, jossa päihteet, kiusaaminen ja ahdistelu olivat arkipäivää
Artisti Benjamin Peltonen on yksi Masked Singer Suomi -ohjelman etsivistä. Laulaja on myös palannut musiikin tekemisen pariin hektisen ajanjakson jälkeen. Uusia kappaleita uskaltaa tarvittaessa kritisoida myös Peltosen puoliso. ”Ottaahan se koville”, Peltonen nauroi vierellään ohjelmassa etsivänä jatkava Maria Veitola. © Tiia Ahjotuli
Ei saa nauraa -kisailussa Viki Eerikkilä kutsuu luokseen tuttuja tähtiä viettämään erikoista mökkiviikonloppua. ”Hyvä porukka oli. Tarpeeksi erilaisia tyyppejä, joten siitä saatiin hyvä soppa aikaiseksi.” © Tiia Ahjotuli
Tietäjät tietää -game show’n juontajan Roope Salmisen energia ja intohimo omaan työhön on säilynyt osittain siksi, että hän lopetti alkoholinkäytön neljä vuotta sitten. ”Olen loppujen lopuksi tosi mukavuudenhaluinen henkilö. Sen jälkeen, kun lopetin juomisen, on ideoita alkanut tulla paljon enemmän. Haluan luoda maailmaan freesejä juttuja, enkä vain tehdä jotain työtä.” © Tiia Ahjotuli
Imitaattori Jarkko Tamminen tuo ruutuihin yli 100 hahmoa uudessa Jarkko Tammisen maailma -ohjelmassa. Tammisen lisäksi sarjassa nähdään monia tuttuja näyttelijöitä. © Tiia Ahjotuli