”Tunnen vahvasti, mitä ympärilläni tapahtuu. Vertaan sitä eläimen vaistoon ja minun lempieläimeni on ilves. Katson Youtubesta usein videoita ilveksestä. Ilves kun kävelee, se ei lampsi, vaan sen tupsukorvat liikkuvat ja sillä on antennit pystyssä koko ajan. Se kävelee elämänsä läpi juuri niin kuin minä”, sanoo diplomiekonomi, yrittäjä, tietokirjailija Lenita Airisto.
Noitanaisen ilosanoma on Lenita Airiston kymmenes kirja
”Noitanaisen ilosanomassa tulee esille vaaratilanteita, joissa vaisto on se kaikkein vahvin tunnetila. Se ei sulje pois mitään, vaan antaa kaiken tulla.
Syy siihen, miksi olen aina kulloisenkin kirjan kirjoittamiseen ryhtynyt, on juuri tuo tunnetila. Ratkaisut syntyvät järjellä, mutta kirjani ovat syntyneet vaistomaisella tunteella, jonka kaiken pohjalla on ihminen.”
”En ole koskaan halunnut miellyttää ihmisiä”
”Minä en tunteile. Se on tätienergiaa! Siihen kuuluu, että kun jotain kopeloidaan niin täti sanoo, että ota huumorilla vain. Kirjassani on erilaisia tapauksia, jotka nyt tulevat esille nimettyinä. En aio suojella syyllisiä, vaan syyttömiä. Jos en olisi pistänyt nimiä kirjaan, olisivat ne jääneet vain haamuiksi.
Luen joka päivä New York Timesia, jossa näkyy kaikki nimiä myöten. Suomessa ei ole edistytty edes pohjoismaiselle tasolle, kun tekijät, syylliset, ovat olleet tarinoissa nimettöminä, kasvottomina.
En ole koskaan halunnut miellyttää ihmisiä. Mielistely on minusta vastenmielistä. Minua pidetään hyökkäävänä, mutta minähän nimenomaan puolustaudun. Sen opin jo pikkutyttönä äidiltäni.
Tätini, joka sai korkean kaupallisen koulutuksen, nousi Varman vakuutusyhtiön pääprokuristiksi. Nämä kaksi naista olivat esikuviani ja näyttivät, että ei tarvitse vetäytyä, kun tietää.”
”Tienraivaajan rooli ei ole raskas – raskaampi on sillä, jonka yli kävellään”
Meillä on nykyäänkin tosi fiksuja, koulutettuja naisia, mutta se ei riitä. On saatava myös muut näkemään samoin. Aina kun pyrkii johonkin, tulee työntäneeksi ihmisiä syrjään. Miehet ovat jo tottuneet siihen.
Kun Helsingin Sanomien jutussa kysyttiin maahanmuuttajanaisten unelmista, he vastasivat jotain mitä haluaisivat lastensa elämässä olevan. Heillä itsellään ei ollut siis omia unelmia. Se oli musertavaa. Tienraivaajan rooli ei ole raskas. Paljon raskaampi rooli on sillä, jonka yli kävellään.”
”Kohdatessani vaaraa päästän koko voimani irti”
”Kaikilla kirjoillani on sanoma. Se on ajankohtainen, tarpeellinen ja poikkeuksellinen Suomessa. Tuon viestini esille ja olen kiitollinen, että saan siten vaikuttaa naisiin. Meillä ei ole Minna Canthin jälkeen ollut kunnon naisasianaista. Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia.
Monet naiset ovat ihmettelleet rohkeuttani, vaikka en ole rohkea ollenkaan. Yritän vain ennakoida vaaraa juuri näillä ilveksen tupsukorvilla. Kohdatessani vaaraa päästän koko voimani irti, enkä lähde pois ennen kuin olen vienyt asiaa niin pitkälle kuin voin. Puolustan ihmisoikeuksiani.
Jos etsit rohkeita naisia, avaa CNN ja katso mitä afganistanilaiset poliitikkonaiset puhuvat. Meillä ollaan vielä pehmoja näihin verrattuna.
Mitä afganistanilaiset naiset haluavat? Pukeutua kuten naiset pukeutuvat, he haluavat tyttärilleen koulutusta matematiikassa, kemiassa, fysiikassa ja luonnontieteissä. He haluavat päästä yhteiskunnan huipulle korkeisiin asemiin päättämään näitä asioita. He eivät ole ollenkaan jättäneet taisteluaan kesken.”
Aikaa ei pidä tuhlata
”Kirjan alkulehdillä sanon, että jokainen tekee elämänsä. Aika on se, mitä emme saa koskaan takaisin. Sitä ei pidä tuhlata. Vähemmän siis somea, Instagramia ja kaikkea sitä höttöä ja kirjat käteen!
Ihmisen pitäisi lähteä nuorena maailmalle opiskelemaan ja oppimaan. Se avaa näkökenttää ja auttaa ymmärtämään erilaisuutta. Utelias pitää olla, mutta hurahtaminen ei kannata.
Minulla olisi ollut elämäni varrella muutama mahdollisuus jäädä Yhdysvaltoihin. Aina ei ole kyse rahastakaan, vaan päätöksiin tulee mukaan tunne.
En ole koskaan katunut päätöstäni jäädä Suomeen, mutta määrättyjä asioita olen miettinyt. Tuotan Suomessa ihmisissä ärtymystä, Yhdysvalloissa olisi ehkä ollut toisin.
Nyt unelmoin keväästä ja kesästä. Viime kesänä kirjan kirjoittaminen piti minut niin tiukassa otteessa, että en ehtinyt käydä Korkeasaaressa, mutta tänä kesänä aion ottaa jakkaran mukaan ja mennä sinne katselemaan niitä määrätietoisia tupsukorvia.”