Näyttelijä-muusikko Jon-Jon Geitel kertoo toimineensa tunnepohjalta edellisessä parisuhteessan:
”Olimme molemmat nuoria, kun suhde alkoi. Meillä oli päällisin puolin kaikki hyvin ja perheemme tulivat myös hyvin juttuun. Seurustelimme vuosia ja lopulta olimme jo sen ikäisiä, että olisimme voineet ajatella naimisiin menemistä.
Jostain minulle tuli kuitenkin tunne, että olikohan tämä nyt tässä. Lopulta päätimme molemmat, että eroamme. Se oli tavallaan ihan järjetöntä, koska suhde oli niin hyvä, mutta tunnetasolla meidän oli pakko uskaltaa mennä sydämen mukana. Se ei todellakaan ollut helppo päätös.
Ehdimme olla yhdessä viisi vuotta ja niin nuorille ihmisille se oli aika iso osa siihen astisesta elämästä. Menimme yhteen teineinä ja lähdimme eri suuntiin aikuisina. Eroaminen tuntui siinä kohtaa hirveältä ja mielessä myllersi kaikki tuleva: Mihin ero johtaisi, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi?
Sydäntä ja sisintä oli pakko uskaltaa kuunnella, vaikka ero pelotti. Muistan hyvin myös silloiset epätoivon fiilikset, joista tosin tänään saan olla kiitollinen. Olen yhä tekemisissä ex-tyttöystäväni kanssa eli ystävyytemme pelastui. Emme ehtineet mennä liian pitkälle ja mahdollisesti satuttaa toista.”
Tunteita voi opetella kuulemaan
”Nuoruuden suhde ja sen päättäminen opettivat minut kuuntelemaan itseäni ja toimimaan useammin tunteen mukaan. Yritän nykyään seurata enemmän fiilistä ja intuitiota, joka minussa on kuitenkin aika vahva. Yhden elämän aikana ihminen ei kuitenkaan ehdi saada kovin montaa pitkää parisuhdetta, joiden kokemuksia voisi keskenään verrata.
Olen opetellut tunteista puhumista, vaikka siitä sain aika hyviä neuvoja jo Teatterikorkeakoulussa. Siellä opetettiin analysoimaan itseä ja myllättiin monia tunteita auki.
Se oli todella merkittävää ja minusta ihan peruskouluissakin pitäisi opettaa lapsia tunnistamaan erilaisia tunnetiloja. Perheessäni on aina kannustettu puhumaan tunteista ja näyttämään niitä. Vaikka lupa puhua olisikin, voi silti esimerkiksi omille vanhemmille tunteista puhuminen olla vaikeaa.”
Selviytyjät selvensivät tunteita
”On vaikea sanoa, että mikä sen suhteen tarkoitus oli. Ehkä juuri se, että uskallan nykyään kuunnella tunnetta. Se yleensä johtaa johonkin uuteen, joka saattaa olla jotain parempaa, kuten nykyinen parisuhteeni.
Tämän hetkisessä suhteessa olen ollut nyt suunnilleen yhtä kauan kuin mitä edellinen kesti eli viisi vuotta. Mitään epäröintiä ei enää ole. Selviytyjissä minulle tuli ihan hirveä ikävä kaikkia läheisiä, mutta erityisesti tietysti sitä kaikista tärkeintä eli tyttöystävääni. Saarella oli aikaa olla ja ajatella.
Siellä ison ikävän keskellä kirkastui ajatus yhden suuren ja uuden askeleen ottamisesta parisuhteessani. Tajusin siellä, että hän on minulle se ainoa ja oikea ja niinpä kosin häntä, kun palasin kilpailusta kotiin.
Tiesin, että haluan kosia häntä jossain vaiheessa, mutta se itse hetki jännitti paljon, vaikka osasin arvata vastauksen. Olemme nyt onnellisesti kihloissa.
Kosiminen oli iso juttu. Siinä tulee kuitenkin heittäydyttyä täysin aseettomaksi toisen edessä, vaikka aavistus vastauksesta olisikin. En ota itse mitenkään kevyesti näitä juttuja, koska kyse on kuitenkin loppuelämästä.”
Lapsien hankkiminen on tunnepäätös
”Olen aina halunnut perheen ja omia lapsia. Se on varmasti asia, jossa tunne voittaa järjen. Haluan lähtökohtaisesti omia lapsia, vaikka siinä ei välttämättä ole järkeä, kun miettii kuinka paljon on lapsia maailmassa ilman vanhempia.
Järjellä ajateltuna voisin ottaa adoptiolapsen, mutta tunnetta kun kuuntelee niin mietin, että osaisinko rakastaa ja pitää adoptiolasta samalla tavalla omana kuin biologista lasta?
Nämä ovat raadollisia, mutta aika perustavanlaatuinen ajatuksia. Jos tulisi tilanne, että en voisi omia lapsia saada, niin siinä kohtaa adoptiolapsi kyllä olisi tosi hyvä vaihtoehto.
Isänä olisin enemmin ehkä lätkäfaija kuin futisfaija! Uskon kohtaloon deterministisessä mielessä, vaikka sen mukaan elämisessä ei kyllä oikeastaan ole mitään hyötyä. Sen mukaan asiat voivat mennä vain yhdellä tavalla ja kaikki, mitä tapahtuu on seurausta jostain aikaisemmasta.”