”Olen itse asiassa nauttinut tästä pakotetusta Suomessa olosta. Reissasin viime vuosina niin paljon”, Timo Torikka kertoi Yö armahtaa -elokuvan kutsuvierasensi-illassa elokuvateatteri Orionissa Helsingissä.
16 vuotta sitten Ranskaan ensimmäisen kerran näyttelemään lähtenyt Torikka luuli reissun jäävän ainutkertaiseksi, mutta siitä lähtien hän onkin näytellyt ranskalaisissa teattereissa säännöllisesti.
Mikä Torikkaa oikein ajoi Ranskaan aikoinaan?
”Ranskaan lähdössä yhdistyi jonkinlainen seikkailun ja uudistumisen halu. Se oli tietysti myös kutkuttava haaste.”
Oppivuodet Ranskassa ovat vaikuttaneet Torikan näyttelemiseen kokonaisvaltaisesti.
”Ranskan kokemukset ovat keventäneet omaa näyttelemistäni ja avanneet uudenlaisia kulmia omaan tekemiseen. Ystäviä on tietysti tullut myös paljon, jotka osaltaan rikastuttavat elämääni.”
Vapaa-ajallaan Timo Torikka soittaa yhä aktiivisesti kitaraa.
”Soitan kitaraa aina silloin kun haluan rauhoittua ja unohtaa, vaipua johonkin toisenlaiseen todellisuuteen.”
Mitä kuuluu muille näyttelijöille?
![”Tällaisesta elokuvasta ei voi tulla liian sliipattua, vaan tietynlainen keskeneräisyys ja rosoisuus täytyy hyväksyä”, kertoi yksi päätähdistä, näyttelijä Kari Heiskanen. © Tiia Ahjotuli](http://seura.fi/wp-content/uploads/2021/10/4988966.jpeg)
”Tällaisesta elokuvasta ei voi tulla liian sliipattua, vaan tietynlainen keskeneräisyys ja rosoisuus täytyy hyväksyä”, kertoi yksi päätähdistä, näyttelijä Kari Heiskanen. © Tiia Ahjotuli
![Yhdessä pääroolissa elokuvassa nähdään näyttelijä Pertti Sveholm. ”Elokuva ei kerro suoraan koronasta, mutta kyllä se siellä taustalla on ihan selkeästi. Baarihan on aivan älyttömän hyvä paikka parantaa maailmaa.” © Tiia Ahjotuli](http://seura.fi/wp-content/uploads/2021/10/4988958.jpeg)
Yhdessä pääroolissa elokuvassa nähdään näyttelijä Pertti Sveholm. ”Elokuva ei kerro suoraan koronasta, mutta kyllä se siellä taustalla on ihan selkeästi. Baarihan on aivan älyttömän hyvä paikka parantaa maailmaa.” © Tiia Ahjotuli
![Kaurismäen elokuvat ovat tuttuja näyttelijä Eino Heiskaselle. ”Onhan näitä tullut käytyä katsomassa. Varsinkin näitä missä faija näyttelee”, Heiskanen totesi. © Tiia Ahjotuli](http://seura.fi/wp-content/uploads/2021/10/4988960.jpeg)
Kaurismäen elokuvat ovat tuttuja näyttelijä Eino Heiskaselle. ”Onhan näitä tullut käytyä katsomassa. Varsinkin näitä missä faija näyttelee”, Heiskanen totesi. © Tiia Ahjotuli
![”Klaani-elokuvasta alkaen olen ollut Kaurismäen fani”, näyttelijä Janne Reinikainen totesi. © Tiia Ahjotuli](http://seura.fi/wp-content/uploads/2021/10/4988967.jpeg)
”Klaani-elokuvasta alkaen olen ollut Kaurismäen fani”, näyttelijä Janne Reinikainen totesi. © Tiia Ahjotuli