Lapin ruska on Eränkävijöistä tutun Aki Huhtasen mieluisin vuodenaika. Samaa mieltä on Suomen suosituin suomenlapinkoira, Äijä.
Vaikka ruskakalastajia ja koskenlaskijoita riittää vielä syyskuussakin, on kalastussesongin kiireisin vaihe jo takanapäin.
Luonto on upeimmillaan juuri, kun kalastusyritystä pyörittävän parivaljakon arkeen mahtuu hieman enemmän omilla ehdoilla tehtyjä retkiä lähiympäristöön. Ilmakin on mukavasti viilentynyt.
”Ruska on nyt komeimmillaan. En muista, milloin olisi ollut näin hienot värit”, Aki hehkuttaa.
Säät ovat toisinaan hellineet käsivarren Lapissa, Kilpisjärvellä. Parhaina päivinä Aki pärjää kevyessä takissa ja nautiskelee auringosta, kun Äijä lönkyttää omaan tahtiinsa tunturipoluilla.
Välillä taas Lapin syksy syöksyy päälle.
”Vaikka pistäisi kaikki toppatakit päällekkäin ja sadetakin, silti palelee, kun tulee pohjoisesta ja tulee vettä tai räntää. Kalastus ja kahlaaminen ovat kylmää puuhaa vaeltamiseen verrattuna.”
Maaruska on tänä vuonna Lapissa erityisen upea. Myös koivuissa on kauniit värit. Kuva: Aki Huhtanen
Kun Kilpisjärven mökit täyttyvät, hyvälle kalastusoppaalle on kysyntää
Vaikka aikaa on nyt enemmän, laakereillaan ei koira-isäntä-kaksikko jouda makaamaan. Suomalaisturistit ovat miehittäneet kaikki Kilpisjärven mökit, ja kalaan on päästävä.
Silloin moni turisti kaipaa Akia ja Äijää. Vanha sanonta, että kala ei ruskalla syö, on Akin mukaan ainakin osittain totta. Ruska-aikaan pitää nimittäin tietää, mistä kalan saa narrattua.
”Kyllä kala paikoitellen passivoituu ruskan aikana. Mutta minulla on tullut 25 vuoden aikana lähemmäs tuhat kalastuspäivää esimerkiksi tässä meidän rajajoessa, Könkämäenossa. Kyllä sitä tietää, missä kalat piilottelevat mihinkin vuodenaikaan.”
Syksyllä kalat hakeutuvat talvehtiminen mielessään suvantopaikoille, tai lompoloihin kuten Lapissa sanotaan. Kun lehti on tippunut puista, maisema synkistyy, mutta kala alkaa taas syömään ahneesti.
Tähän aikaan vuodesta syöttiin tarttuu kyllä harjusta ja siikaa, kunhan osaa hakea. Lohta taas ei juuri nyt saa pyytää.
”Lohen rauhoitus alkoi juuri. Niiden puuhia voi nyt seurailla, jos sattuu näkemään kutevan pariskunnan, mutta jos koukkuun tarttuu lohi, se pitää päästää nopeasti takaisin kutupuuhiin.”
Aki Huhtanen luppaa pystyvänsä nappaamaan harjuksen myös ruska-aikaan, vaikka kala hieman passivoituukin. Kuva: Aki Huhtanen
Äijästä on kasvanut aikuinen, joka ymmärtää myös porohommien päälle
Äijä on nyt kuusivuotias. Eränkävijöiden ensimmäisen tuotantokauden aikaan se oli vuoden, allekin. Kuukauden päästä alkaa sarjan viides tuotantokausi, ja Äijä on kasvanut suomalaiskatsojien silmien alla aikuiseksi. Nyt se on parhaassa koiraniässä.
Huhtasen mukaan Äijä on yhä sama letkeä itsensä, mutta asennetta se on iän myötä löytänyt itsestään rutkasti.
Retkillään Raittijärven porokylään Äijä kohtaa usein porokoiria ja poroja, ja se haluaisi ajaa liian lähellä pönöttävät porot matkoihinsa. Tarvittaessa Äijä haukkuu ja juoksuttaa, mutta myös kunnioittaa poroja ja omistajansa ohjeita.
Huhtanen ja Big Brotherista tuttu poromies Andte Gaup-Juuso ovat testanneet Äijän paimennustaitoja, ja koira tuntuu tietävän tismalleen, mitä siltä odotetaan.
”Käskystä lähtee ajamaan ja pysähtyy heti, kun huutaa seis. Se ei juoksuta poroa turhaan, vaan tietää, että se on eläin, jota pitää kunnioittaa. Saa komentaa, mutta vain sen verran, mitä tarvitsee.”
Vielä pentuna isompi sarvipää saattoi jännittää. Huhtanen muistaa eräänkin tapauksen, kun pihassa käyskennellyt poro sai puolivuotiaan Äijän livahtamaan kodin suojiin.
Enää näin ei käy, vaan käy Äijä pyytämässä luvan hoitaa poro pois pihamaalta ja juoksuttaa sen päättäväisesti 50 metrin päähän.
Ruskaretket parasta kuntoutusta kolhiintuneelle jalalle
Kesän kalastussesonki ei ollut Akille helpoin mahdollinen. Hän joutui huhtikuussa moottorikelkkaonnettomuuteen ja polvesta tärväytyivät kerralla sekä etu- että takaristiside.
Tapaturma ei ollut mikään dramaattinen. Huhtanen ajeli moottorikelkalla rauhallisesti kelkkauraa pitkin, mutta pehmeä hanki petti alta ja moottorikelkka kellahti kyljelleen. Huhtanen otti vaistomaisesti jalalla vastaan ja polvessa napsahti.
Äijä jolkotti onneksi kauempana kelkan perässä.
Polvi kipeytyi ja turposi sen verran, että magneettikuviin piti lähteä 450 kilometrin päähän Rovaniemelle. Ortopedi totesi, että etu- ja takaristiside ovat revähtäneet poikki.
”Jouduin perumaan joitain turistiryhmiä kesällä, koska en voinut lähteä rinkan kanssa tunturiin.”
Kalastusreissuja pystyi onneksi tekemään joella myös koskiveneestä, koska liukkaille kiville Huhtanen ei uskaltanut kahlaamaan.
Nyt Aki odottaa korvauspäätöstä vakuutusyhtiöltä, jotta pääsisi leikkaukseen. Siihen asti hän kuntouttaa jalkaa ortopedin ja fysioterapeutin ohjeiden mukaan: kyykkyjä, jalannostoja sängynreunalta ja liikkumista, joka vahvistaa reisilihasta.
Pelkkä jumppaaminen uhkaisi käydä tylsäksi, ja pitkien lääkärimatkojen vuoksi kuntouttaminen on pitkältä Akin oman viitsimisen varassa.
”Äijä on onneksi paras motivaattori.”
Pitkät lenkit koiran kanssa kuntouttavat jalkaa kuin huomaamatta, kun parivaljakko tarpoo helpompia lenkkejä ja muistaa välttää kivikoita. Uutta helppokulkuista suosikkireittiään Tshahkal-järvellä he ovat kolunneet jo moneen otteeseen.
Perillä odottavat laavu ja upeat maisemat.